Miten sijoitan rahastoihin


Takakansi: 

Miten sijoitan rahastoihin
Rahastosijoittamisen suosio lisääntyy Suomessa edelleen. Syksyllä 2010 rahastovarallisuus oli 60 miljardia euroa. Erilaisissa rahastoissa riittää valikoimaa liki riskittömistä korkorahastoista eksoottisiin kehittyvien maiden rahastoihin. Jotta löytää oikean ja itselleen sopivan sijoitusratkaisun, on hyvä tietää rahastosijoittamisen perusteet. 

Tämä teos kertoo niin aloittelijalle kuin suursijoittajallekin, mitä sijoitusrahastot ovat ja miten ne toimivat sekä kuinka rahastojen avulla voi vaurastua. Kirja vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Millainen rahasto minulle sopisi?
  • Kannattaako aktiivisesta salkunhoidosta maksaa palkkiota? 
  • Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota rahastoa valitessaan? 
  • Miksi kehittyviin maihin sijoittavat rahastot ovat nousseet niin suosituiksi?
  • Mitä hyötyä erilaisista tunnusluvuista on rahastoa valittaessa?
Kirjassa esitellään myös mm. erilaisten tunnuslukujen laskemista ja tulkintaa sekä Internetin hyödyntämismahdollisuuksia rahastosijoittamisessa. Oman lukunsa saavat myös indeksilainat, indeksiosuudet, hedgerahastot ja kehittyviin maihin sijoittaminen.

Teoksen kirjoittajista KTT Vesa Puttonen on rahoituksen professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja VTM Eljas Repo on Arvopaperi-lehden päätoimittaja.

------------------------------------------------------------------------------ 
Kirja löytyy Adlibriksen valikoimasta, suora linkki: Miten sijoitan rahastoihin
------------------------------------------------------------------------------

Oma tiivistelmäni ja havainnot kirjasta:


Kirjan lähtökohtana on kysymys, mihin uskallan sijoittaa? Olen huomannut, että hyvin moni lähipiiristäni ei sijoita, koska tiedon puute aiheuttaa pelkoa sijoittamiseen liittyvistä luonnottomista riskeistä, joiden vuoksi olisi mahdollista menettää kaikki sijoitetut rahat sekä sen päälle vielä koko muukin varallisuus. Niinpä on turvallisinta pitää rahat pankkitilillä pahan päivän varalle. Tämä johtunee lähipiirissäni varsin hyvin muistissa olevasta teknokuplan puhkeamisesta, jossa ne joille kävi huonosti päätyivät ensin ryysyistä rikkauksiin ja sitten yhtä nopeasti takaisin ryysyihin. Kukapa tuona aikana elänyt ei muistaisi Jippii Groupia, Rytsölää ja keltaista Ferraria.

Kuten "Miten sijoitan rahastoihin" -kirjassa mainitaan, yksi sijoittamiseen liittyvistä epävarmuuksista johtuu siitä, että kukaan ei voi varmuudella tietää ovatko osakemarkkinat huomenna menossa ylös vai alas. Luonnollisesti tämä johtuu markkinoiden luonteesta: jos markkinat toimivat tehokkaasti, tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä. Mitä korkeampi riski, sitä suurempi odotettu tuotto, tai ei tuottoa ollenkaan. 

              // Lue lisää:  Pörssiromahdus tulee - kunpa sinä määräisit päivän

Kirjassa kuvataan oivallisesti, kuinka sijoittajalla on epävarmuuden voittamiseksi tänä päivänä saatavilla eri tasoista tietoa markkinoista, sijoitusinstrumenteista ja niiden historiallisista tuotoista. Lähteitäkin on lukematon määrä, jolloin sijoittaja joutuu punnitsemaan mikä tieto on itselle relevanttia. Pitäisikö esimerkiksi luottaa (kuten moni aloittava sijoittaja tekee) pankin sijoitusneuvojaan, joka suosittelee vain oman pankkinsa tuotteita? Ovatko juuri tämän pankin rahastot todella parhaita kaikista niistä sadoista markkinoilla toimivista rahastoista, vai pitäisikö sijoittajan pohtia sittenkin muita vaihtoehtoja? 

Kirjan mukaan sijoittamiseen liittyvää tietoa punnitessaan sijoittajan neljä tärkeintä kysymystä liittyvät:
  1. informaatioon (onko aikaa / halua seurata markkinoita)
  2. sijoitushorisonttiin (miten pitkäksi aikaa olen sijoittamassa)
  3. riskinkantokykyyn ja janoon tuotolle (maksimitappio, jonka olen valmis sietämään) sekä
  4. sijoitussummaan (miten suurta summaa olen sijoittamassa).

Miten sijoitan rahastoihin

Hyvin silmiä avaava esimerkki siitä että kaikille suomalaisille nämä kysymykset eivät kuitenkaan ole lainkaan olennaisia, on kirjassa esitetty viittaus Sampo pankin tekemään tutkimukseen, jonka mukaan 40% suomalaisista iältään 55-64-vuotiaista ei ole lainkaan säästänyt eläkepäiviä varten. Ei lainkaan! Kirjan mukaan me suomalaiset emme osaa tai halua säästää pitkäjänteisesti eläkeikää varten, koska sille ei ole aiemmin tuntunut olevan tarvetta. Tämä luulo voi tulla kalliiksi, kun työelämästä siirrytään pois ja tulotaso putoaa puoleen, mikäli ei ole säästöjen tai perintöjen kerryttämää tulovirtaa. Lisäksi ikääntyneen kuluttajahintaindeksi nousee voimakkaammin kuin nuoremman, sillä ikääntyneen kulutuskorissa niiden tuotteiden osuus, joissa globaali hintakehitys laskee hintoja on pieni. Terveydenhoitomenojen, vapaa-ajan ja kultturin osuus on puolestaan suurempi ja näissä hinnat kasvavat suhteellisesti keskimääräistä inflaatio nopeammin.

               // Lue lisää: Taloudellinen riippumattomuus

Entäpä sitten ne henkilöt jotka päättävät rahastosijoittajaksi ryhtyä, kuinka he tyypillisesti valitsevat sijoitettavan rahaston? Kirjassa kuvataan mahdollisia rahastojen valintakriteerejä, kuten rahaston historiallista tuottoa, rahaston palkkioita ja aktiivisuutta (itse suosin Nordnetin kuluttomia Superrahastoja) tai rahaston palveluja kuten hyvää raportointia ja muuta sijoitusneuvontaa. Toisaalta  kirjassa pohditaan, että rahastojen suosion kasvuun on vaikuttanut myös mainonta.

Rahastosijoittamisen alkeita opettelevalle kirja kuvaa kattavasti mikä sijoitusrahasto oikeasti on. Kirjan mukaan sijoitusrahastolla (Mutual Fund, Open End Fund) tarkoitetaan osakkeista, korkoinstrumenteista ja muista arvopapereista koostuvaa salkkua, jonka omistavat siihen sijoittavat yksityiset henkilöt, yritykset sekä muut yhteisöt. Sijoittajien varat kerätään yhteen ja varat sijoitetaan arvopapereihin, jotka muodostavat rahaston. Rahasto jakaantuu keskenään yhtä suuriin osuuksiin, jotka tuottavat yhtäläiset oikeudet rahastossa olevaan omaisuuteen. 

Lisäksi kirjassa käsitellään kattavasti eri sijoitusrahastotyyppejä: korkorahastot, osakerahastot, yhdistelmärahastot ja erikoissijoitusrahastot. Kirjassa paneudutaan miten sijoitusrahaston kehitystä voidaan mitata (tuoton ja riskin mittaaminen). Samoin hajauttamista on käsitelty kirjassa kattavasti, esim. osake- ja korkopainojen vaikutusta sijoitussalkun tuottoon ja volatiliteettiin eli arvon heilahteluun. Kirjassa on käsitelty myös miten ja mistä eri lukemattomista rahastoista saa tietoa (mm. FinanssialaMorningstar) sekä tarkastellaan niin PS-tiliä, erilaisia ETF:iä (Exchange Traded Fund eli indeksiosuus, pörssikaupankäynnin kohteena oleva rahasto) kuin indeksilainoja ja hedgerahastoja. 

Kirja antaa kaiken kaikkiaan kattavan yleiskäsityksen eri vaihtoehdoista, joita sijoittajalla on suorien osakesijoitusten rinnalla. Varsinkin aloittelevalle rahastosijoittajalle oiva teos perusasioiden haltuunottoon!

Kirja löytyy Adlibriksen valikoimasta, suora linkki: Miten sijoitan rahastoihin

*Kirjoitus sisältää suosittelun palveluun: Adlibris, Nordnet.*
Takaisin blogiinLisätietoja blogin mainonnasta.

---------------------------------------------------------------
Seuraa blogia: Twitterissä @Eurotarkka // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle 
Edellinen kirja: Tyylikkään köyhäilyn taito /
Seuraava kirja: 
--------------------------------------------------------------

Kommentit

  1. Kiitos kirjaesittelystä. Täytyy poiketa kirjastossa.

    Pari vuotta sitten pankkini myi mulle Säästöpankki korko plus B -rahaston. Eilen rohkaistuin kysymään pankista, että mitkä ovat rahaston kulut. Sain heiltä vastauksen mutten ihan ymmärrä näistä prosenteista että paljonko rahaston kokonaiskulut sitten oikeasti ovat.
    Osaisitko avata mulle tän paperin mitä heiltä sain.

    Merkintäpalkkio 0,5%
    Lunastuspalkkio 0,5%
    Hallinnointipalkkio 1,0%
    Tuottopalkkio 1,02%

    Miten näitä tulkitaan. Lasketaanko ne yhteen ja siinä on kokonaiskulut. Lasketaanko nämä palkkiot voitosta vai siitä summasta mitä rahastossa on.

    Jos rahaston tuottoprosentti on tällä hetkellä alle kolmen, niin tarkoittaako se että kulujen jälkeen ollaan miinuksella. :)

    Ja kyse ei ole isoista rahoista. Että pienet miinukset ei hirveesti kirpase. Kiinnostaa vaan, että olenko just niitä jotka pitävät rahojaan kalliissa kivijalkapankin rahastossa kun eivät muutakaan ole osanneet ja ymmärtäneet.

    Laitoin niille saman tien viestin että lopettavat rahaston ja siirtävät rahat tililleni. Hätiköityä ehkä, mutta haluan nyt hetken aikaa miettiä tätä asiaa ja kenties lukea lukea tuon kirjan, ennen seuraavaa siirtoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Karpalo, kiitos viestistäsi. Osuit niin oikeaan aikaan kysymyksen kanssa kuin vain voi osua. Katso viimeisin artikkelini: https://eurotarkka.blogspot.com/2018/10/nordnet-superrahastot-ilmainen-lounas.html
      Nostin kysymyksesi sinne esimerkiksi ja pyrin vastaamaan kysymyksiisi. Avautuiko edes vähän?

      Poista

Lähetä kommentti